Uutiset
F1 - GP and Water & Rock Festival
pH kolme oli mukana 6.-8.6.2008 järjestämässä F1 - GP and Water & Rock Festivalia Lahden Vesijärven rannassa. Tapahtumassa riitti vauhtia sen ollessa oli yksi vuoden 2008 F1 Veneiden mm-osakilpailuista yhdistettynä illan huippuesiintyjillä maustettuihin musiikkifestivaaleihin.
pH kolmen päävastuualueena oli sisällöntuottaminen ja sen ohjaus tapahtuma-alueen kahdelle, eri puolille satamaa sijoitetuille videotauluille. Taulujen lisäksi VIP-tilan vieraat pääsivät seuraamaan tapahtumaa teltan viidestä taulu-TV:stä. pH kolme vastasi osaltaan myös tapahtuma-alueen kuva- ja ääniliitännöistä.
Tilanteiden muuttuessa nopealla aikataululla, kuten festivaali tyyppisissä tapahtumissa on tapana, oli aika ajoin haasteellista löytää sopivia ratkaisuja kuvan ja äänen liikuttamiseen alueella. Omat haasteensa asettavat pitkät valimatkat ja tapahtuman keskipiste: Vesijärvi. Yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa kaikki haasteet saatiin kuitenkin ratkaistua moitteettomasti ja tapahtuma keräsikin runsaasti yleisöä ja kiitoksia sateli niin järjestäjien kuin katsojienkin puolelta.
pH kolmen tavoitteena oli tuottaa tapahtumaan monipuolista, reaaliaikaista sisältöä joka palvelee niin yleisöä kuin tapahtuman mainostajia ja sponsoreitakin. Tässä onnistuttiinkin hyvin. Kokonaisuutena saimme paljon hyvää kokemusta pH kolmen ScreenManager videotaulujen hallintasovelluksen soveltuvuudesta "kenttäympäristöön". Sopii kuin nenä päähän!